Vuoden 2017 Henri Coriou -palkinto professori Hannu Hänniselle

24.10.2017

Palkinto on tunnustus Hännisen merkittävästä panoksesta ydinvoimalaitosten korroosion ja rakennemateriaalien tutkimukseen.

Hannu_Hanninen_awarded.pngEuroopan korroosioyhdistysten kattojärjestö EFC (European Federation of Corrosion) on antanut vuoden 2017 Henri Coriou -palkinnon koneenrakennuksen materiaalitekniikan professorille, Hannu Hänniselle, tunnustuksena hänen merkittävästä panoksestaan ydinvoimalaitosten korroosion ja rakennemateriaalien tutkimuksessa. Mitali luovutettiin Tšekissä, Prahassa, 4. syyskuuta järjestetyssä EUROCORR & ICC 2017 -kongressissa.

Hänninen on ollut ydinvoimalaitosten korroosiota käsittelevän tutkijayhteisön aktiivinen jäsen jo neljä vuosikymmentä. Hän on käynnistänyt ja johtanut menestyksellisesti useita hankkeita, jotka ovat keskittyneet kevytvesireaktorien rakennemateriaalien ympäristövaikutteiseen murtumiseen ja väsymiseen sekä ydinjätteen loppusijoituspaikkojen jätesäiliöiden korroosioon. Hännisellä on laajaa osaamista paitsi ydinvoimalaitosten korroosiosta myös fuusioreaktoreista ja neljännen sukupolven reaktoreista. Hän on opettanut yliopistossa yli kolme vuosikymmentä ja ohjannut sinä aikana yli 40:tä tohtoriopiskelijaa ja monia jatko-opiskelijoita.

Hänninen on aktiivinen jäsen useissa ydinvoimalaitosten korroosiota käsittelevissä kansainvälisissä työryhmissä ja komiteoissa. Hän toimii muun muassa puheenjohtajana ja työryhmän johtajana vesireaktorimateriaalien ympäristövaikutteista murtumista käsittelevässä kansainvälisessä yhteistyöryhmässä (IGC-EAC) ja asiantuntijana ydinjätettä käsittelevässä Ruotsin kansallisessa neuvostossa.

Hannu Hänninen aloitti uransa valtion teknologian tutkimuskeskuksessa VTT:ssä vuonna 1977, jolloin rakennettiin Suomen nykyisiä ydinvoimalaitoksia. Hän teki tohtorinväitöskirjansa vuonna 1980 VTT:n reaktorimateriaalien tutkimusryhmässä ja Teknillisessä korkeakoulussa. Vuonna 1990 Hänninen aloitti TKK:lla koneenrakennuksen materiaalitekniikan professorina. Vuodesta 2010 lähtien hän on johtanut Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun koneenrakennustekniikan laitoksen koneenrakennuksen materiaalitekniikan tutkimusryhmää, jossa hänen erityisalaansa on ydinvoimalaitosten rakennemateriaalien turvallisuus.

Kuva: Professori Hannu Hänninen (vas.) ja Stefan Ritter, kongressin puheenjohtaja 

Aiheet