Ari Niemelä Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumniksi 2017

11.10.2017

Meyerin Turun telakalla työskentelevä Ari Niemelä kehittää vaativien laivakonseptien suunnittelua.

Insinööritieteiden korkeakoulun dekaani Gary Marquis on nimittänyt Meyerin Turun telakan luokitusosaston päällikön, DI Ari Niemelän, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumniksi 2017.

Niemelä on laivojen rakennesuunnittelun kansainvälistä huippua. Hän on kehittänyt uraauurtavaa lujuus- ja värähtelyteknistä suunnittelua, joka on osaltaan nostanut Suomen telakka-alan mainetta maailmalla ja mahdollistanut vaativien uusien laivakonseptien toteutuksen.

”Insinööritieteiden korkeakoululla on johtava rooli suomalaisen teknologiateollisuuden uusiutumisessa ja sen kilpailukyvyn parantamisessa tieteellisen tutkimuksen, teknologisen innovoinnin ja innostavan koulutuksen avulla. Yksi nykyinsinöörin tärkeimmistä työkaluista uuden osaamisen ja teknologian kehittämisessä on perusteellinen ja syvällinen yhteys tutkimustyöhön. Tutkimus ruokkii innovaatiotyötä ja näyttää tien kohti vastuullista ja kestävää teollisuuden kehitystä. Ari Niemelä on säilyttänyt valmistumisensa jälkeen tiiviin yhteyden kotiyliopistoonsa ja erityisesti edistyksellisten laivakonseptien sekä näihin liittyvien rakenneratkaisujen tutkimiseen ja kehittämiseen”, toteaa dekaani Gary Marquis.

”Ari Niemelä on toiminut lukuisten diplomi-insinöörien ja jatko-opiskelijoiden mentorina. Hän on ohjannut lukuisia telakalla tehtyjä diplomitöitä ja innostanut esimerkillään uusia diplomi-insinöörejä ja tekniikan tohtoreita valitsemaan työuran laivasuunnittelun ja telakkateollisuuden parissa”, Marquis jatkaa.

”Laivanrakennus Suomessa on huipputeknologian yhteensovittamista, jossa tarvitaan miltei kaikkia insinööritieteen osa-alueita. Tämä ja halu toimia suurissa mielenkiintoisissa projekteissa innosti minut aikoinaan valitsemaan laivanrakennustekniikan opinnot”, kertoo Ari Niemelä.

”Markkinoiden vaatimukset risteilijälaivojen konseptien, laadun, suorituskyvyn, energiatehokkuuden, ja turvallisuuden suhteen kasvavat koko ajan. Pysyäkseen ajan tasalla telakalla täytyy olla kyky yhdistää ja hyödyntää uusia teknologioita, materiaaleja ja menetelmiä. Korkeatasoinen tutkimus ja koulutus, jossa yhdistellään tietoa eri tieteen ja teollisuuden aloilta tukee tätä kehitystä”, muistuttaa Ari Niemelä.

Ari Niemelä valmistui laivanrakennuksen diplomi-insinööriksi Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1990. Professori Petri Varstan valvoman diplomityön aiheena oli Laivan ja massiivisen jäälautan epäsymmetrisen törmäyksen matemaattinen mallintaminen. Siirryttyään työelämään hän on toiminut muun muassa luokitusinsinöörinä Deltamarin Ltd:ssa, pääsuunnittelija Kvaerner Masa Yardsilla, projektikoordinaattorina Aker Finnyardsilla, rungon perussuunnittelun osastopäällikkönä STX Finlandin palveluksessa ja vuodesta 2014 alkaen rungon perussuunnittelun osastopäällikkönä Meyer Turku -telakalla.

Vuonna 2010 Tekniikan Akateemiset TEK myönsi STX Finland Oy:n Turun telakalla työskennelleelle Niemelän suunnitteluryhmälle Suomalaisen insinöörityöpalkinnon ansiokkaasta innovaatiosta ja käytännön soveltamisesta. Palkinto myönnettiin Oasis of the Seas risteilyaluksen rungon lujuus- ja värähtelyteknisestä suunnittelusta. Työryhmän jäsenistä Ari Niemelä vastasi laivan runkorakenteen kehittämisestä.

Insinööritieteiden korkeakoulu nimittää Vuoden alumnin tukeakseen korkeakoulun sidosryhmätyötä ja edistääkseen keskustelua yhteiskunnallisesti vaikuttavien alumnien ja korkeakoulun välillä. Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni valittiin tänä vuonna toista kertaa.