Insinööritieteiden korkeakoulun uudet maisteriohjelmat tarjoavat valinnanvapautta

08.12.2015

Tulevaisuuden osaamistarpeet ohjelmien suunnittelun lähtökohtana.

Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu käynnistää kahdeksan uutta  maisteriohjelmaa syksyllä 2016. Haku Insinööritieteiden korkeakoulun kahdeksaan uuteen maisteriohjelmaan alkoi joulukuun alussa.

Kaksivuotiset, diplomi-insinöörin tutkintoon johtavat uudet maisteriohjelmat ovat englanninkielisiä:

Maisteriohjelmat on suunniteltu kiinteässä yhteistyössä sidosryhmien kanssa ja lähtökohtina ovat olleet tulevaisuuden osaamistarpeet. Opetuksen suunnittelussa tarkastellaan yhteiskunnan ja työelämän haasteita avoimessa vuorovaikutuksessa sidosryhmien ja muiden kumppanien kanssa.

- Ohjelmien opetus perustuu yliopistossa tehtävään tutkimukseen ja opiskelijat pääsevät alusta lähtien osaksi aktiivista tiedeyhteisöä, kertoo opintoasiain päällikkö Marjo Immonen Insinööritieteiden korkeakoulusta.

- Uudet maisteriohjelmat tarjoavat entistä enemmän valinnanvapautta. Opiskelijat voivat valita syventävien opintojen kohteen useista vaihtoehdoista ja tutkintoon kuuluu myös opiskelijan vapaasti valitsemia opintoja Aalto-yliopiston tai kansainvälisen yhteistyökorkeakoulun  opetustarjonnasta, Immonen jatkaa

Korkeakoulun omat kandidaattiopiskelijat valitsevat maisteriohjelmansa keväällä 2016

Insinööritieteiden kandidaattiohjelmassa on kolme pääainetta: energia- ja ympäristötekniikka, kone- ja rakennustekniikka sekä rakennettu ympäristö. Pääaineopiskelijat siirtyvät maisteritasolla niihin maisteriohjelmiin, joihin pääaine oikeuttaa. Vaihtoehtoja on useampia ja opiskelija ilmoittaa suuntautumisestaan keväällä 2016. Lisäksi maisteriohjelmiin valitaan ulkopuolelta uusia opiskelijoita sekä kotimaasta että ulkomailta.

- Kaikki maisteriohjelmat ovat englanninkielisiä. Tietyin edellytyksen ohjelmissa voidaan käyttää myös kotimaisia kieliä. Esimerkiksi kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen maisteritasolla jatkavilla korkeakoulun opiskelijoilla on oikeus antaa kurssisuoritukset halutessaan kotimaisilla kielillä. Osa kursseista voidaan järjestää alakohtaisten tarpeiden mukaan jatkossakin kotimaisilla kielillä, Immonen kertoo.

Maisteriohjelmien laajuus on 120 opintopistettä (op), johon sisältyy opinnäytetyö 30 op, pää-aineopintoja noin 60 op ja vapaasti valittavia opintoja n. 30 op. Opiskelijalla on mahdollisuus sisällyttää tutkintoonsa opintoja myös muista ohjelmista, Aalto-yliopiston korkeakouluista ja muista yliopistoista Suomesta ja muualta maailmasta.

Jokaisella uudella maisteriohjelmalla on ollut nimetty vastuuprofessori koko valmistelun ajan ja ohjelmajohtajat nimetään kevätkaudella 2016. Uusien maisteriohjelmien valmisteluryhmän puheenjohtajana on toiminut koulun opetuksesta vastaava varadekaani professori Kirsi Virrantaus ja työryhmän sihteerinä yliopistonlehtori Markku Kuuva.

Tarjolla myös kansainvälisiä yhteistyöohjelmia

Uusien maisteriohjelmien lisäksi Insinööritieteiden korkeakoulussa on useita kansainvälisiä yhteisohjelmia. Vuonna 2016 uusia opiskelijoita valitaan seuraaviin kansainvälisiin yhteisohjelmiin:

Näiden lisäksi Insinööritieteiden korkeakoulu on mukana ns. Aalto-ohjelmassa nimeltään

Aiheet